Älä menetä asiakkaitasi, tavoita heidät kotikoneelta!
Korona pakottaa yrityksiä keksimään uusia toimintatapoja. Striimaus auttaa paikkaamaan asiakaskatoa ja pitää harrastus- ja yritystoiminnan käynnissä.
Näitä eristyksen aikoina monet yritykset menettävät asiakkaitaan ja kymmeniä tuhansia euroja, kun samalla kotikaranteenissa istuvat suomalaiset harmittelevat tekemisen puutetta.
Uusi tilanne vaatii kekseliäisyyttä meiltä kaikilta!
Monet yritykset tarjoavat jo palveluja etänä ja näyttävät asiakkailleen, ettei maailman tarvitse pysähtyä, vaikka korona ajoikin karanteeniin.
– Striimauksen avulla lähes mikä tahansa tapahtuma voidaan siirtää verkon kautta kotiyleisölle. Sitä voidaan käyttää yritysviestinnässä, koulutuksissa, urheilutapahtumissa ja harrastuksissa. Sen avulla esimerkiksi lääkärikeskukset voivat vastailla livenä ihmisten kysymyksiin, Itäväylän päätoimittaja Mika Laine listaa.
Itäväylä striimaa parhaillaan Porvoon suomalaisen ja ruotsalaisen seurakunnan jumalanpalvelukset sunnuntaisin.
– Ihmiset kaipaavat koronakaranteenin keskelle monipuolista tekemistä ja positiivisia elämyksiä.
– Nyt pärjäävät yritykset, jotka pystyvät reagoimaan uuteen tilanteeseen ja muokkaamaan toimintaansa ja ymmärtävät yhteisöllisyyden voiman, Laine sanoo.
Edullinen ja helppo tapa tavoittaa asiakkaat
Itäväylän streaming-kuvauspalvelu on helppo ja nopea tapa tavoittaa asiakkaat. Asiakas saa kuvauspalvelun avaimet käteen -periaatteella.
– Sinun ei tarvitse hallita kuvauksen saloja tai tietoteknisiä kommervenkkeja, me hoidamme kaiken alusta loppuun saakka, Laine kertoo.
Video ladataan asiakkaan toiveesta esimerkiksi Facebookiin, Vimeoon, Twitteriin, YouTubeen ja Itäväylän omiin somekanaviin.
– Vahvuutemme on kevyillä välineillä tekeminen, paikallinen tuntemus ja mahdollisuus hyödyntää omia laajoja some-kanaviamme, Laine kertoo.
Itäväylällä on vuosien kokemus streaming-palvelujen tuottamisesta mm. Askolan kunnalle ja erilaisille tapahtumanjärjestäjille, mutta pääasiassa striimausta on tähän mennessä tehty yrityksen omaan käyttöön.
– Haluamme nyt olla puhaltamassa yhteiseen hiileen ja tarjota tällaista palvelua asiakkaillemme erittäin kustannustehokkaasti, Laine kertoo.
Streaming-palvelun hinnat alkavat vajaasta 100 eurosta, kun kuvaukset tehdään yhdellä kameralla. Myös monikamerakuvaukset onnistuvat yhteistyökumppaniemme avulla.
– Jokainen striimaus suunnitellaan ja rakennetaan asiakkaiden tarpeiden mukaan yhdessä. Asiakkaalle jää kuvauksesta tallenne, jota voi hyödyntää vielä vuosienkin päästä kuvauksesta.
Ota yhteyttä ja kysy lisää!
Mika Laine, mika.laine@itavayla.fi, 0400 494 234
Teemme livestriimaukset yhteistyössä streamers-tiimin kanssa. Katso lisää www.streamers.fi
»» Livestriimaus on edullinen ja helppo tapa tavoittaa yleisö