Raati: “Paikallisuus tulee esille vahvasti”

PORVOO Itäisellä Uudellamaalla ilmestyvä paikallinen Itäväylä-lehti on palkittu maamme toiseksi parhaana kaupunkilehtenä Uutismedian liiton (entinen Sanomalehtien Liitto) järjestämässä kaupunkilehtikilpailussa. Kilpailun voitti pohjanmaalaisen lehtikonserni I-mediat Oy:n kustantama Epari, joka ilmestyy Seinäjoella. Kolmanneksi kilpailussa sijoittui Lahdessa ilmestyvä Uusi Lahti.

– Tämä on suuri kunnia ja iloinen yllätys. Pitkäjänteisen työn tuloksena ylsimme nyt kärkikolmikkoon ensimmäistä kertaa, Itäväylä-lehden päätoimittaja Mika Laine kommentoi tuoreeltaan.
Itäisellä Uudellamaalla ilmestyvä kaupunkilehti on aiempina vuosina useasti sijoittunut kaupunkilehtikilpailussa kärkikymmenikköön.

– Kiitokset tunnustuksesta ansaitsee koko ammattitaitoiselle tekijätiimimme, jolla on yhteenlaskettuna yli 150 vuoden kokemus alalta. Luonnollisesti palkinto on yhtä lailla kaikille lukijoillemme, joille tätä lehteä teemme.

Kymmenen parhaan kaupunkilehden joukkoon sijoittuivat lisäksi Aamuset Kaupunkimedia (Turku), Helsingin Uutiset, Karjalan Heili (Joensuu), Kuopion Kaupunkilehti, Lauttasaari-lehti (Helsinki), Uusi Rovaniemi ja Viikkosavo (Kuopio).

Kaupunkilehtikilpailun tuomaroivat Turun ammattikorkeakoulun opiskelijat ohjaajanaan Timo Närä sekä päätoimittajat Outi Airola ja Teija Piipari.

Tampereen yliopiston journalistiikan työelämäprofessori Reetta Räty nimesi kaupunkilehti Eparin Uutismedian liiton kaupunki- ja paikallislehtikilpailujen Lukijan valinnaksi. Räty valitsi voittajan kilpailuihin ilmoitettujen 99 lehden joukosta.

Raati: “Itäväylä tarjoilee oivaltavia juttukokonaisuuksia”

Tuomariston mukaan voittajalehti on erittäin toimiva ja lukemaan houkutteleva kokonaisuus, niin visuaalisesti kuin sisällöllisesti.

– Lehti ottaa kaikki lukijat huomioon tarjoamalla monipuolisia, paikallisia ja ajankohtaisia juttuja. Lehdestä välittyy myös vahva vuorovaikutus lukijoiden kanssa, ja nämä asiat yhdessä tekevät lehdestä mieleenpainuvan.

Toiseksi kilpailussa sijoittunut Itäväylä tarjoili kilpailulehdessä raadin mielestä mielenkiintoisia ja oivaltavia juttukokonaisuuksia.

– Etenkin nuoret oli otettu erinomaisesti huomioon, raati totesi.

Kolmannen sijan sai Uusi Lahti, jossa raadin mukaan nousee vahvasti esille paikallisuus.

– Lehti ottaa aktiivisesti kantaa ajankohtaisiin asioihin ja herättelee lukijaa ajattelemaan.

Vuoden kaupunkilehtijutut julkaistiin Eparissa ja Koti-Kajaanissa

Kaupunkilehtijuttukilpailun ensimmäisessä sarjassa arvioitiin tekstin, kuvan ja taiton kokonaisuutta. Sarjan voitti Eparissa julkaistu juttu Olisiko toimittajasta karjakoksi? (teksti Sanna Keisala, kuvat Riina Perälä).

– Pieneen juttu- ja sivutilaan on saatu runsaudentunnetta hallitusti mukaan sekä tarinan että kuvien keinoin. Valokuvat ovat samaan aikaan kaunistelemattomia ja herkkiä. Toimittajan innostus kuuluu ja näkyy aitona.

Sarjassa toiseksi sijoittui Koti-Kajaanissa julkaistu juttu “Kuin Etelämantereella” (teksti Tiina Suutari). Kolmanneksi tuli Uudessa Rovaniemessä julkaistu juttu Ensimmäinen kaupunkilainen on pian 60-vuotias (teksti Tiia Haapakangas).

Tuomarina toimi Kaakon Viestinnän ulkoasupäällikkö Seija Finna-Saarento.

Kaupunkilehtijuttukilpailun toisessa sarjassa kilpailtiin tekstin voimalla. Sarjan voitti Tiina Suutari Koti-Kajaanissa julkaistulla jutullaan “Hyvät ideat kalliit”, johon oli saatu nostettua usean eri alan yrittäjän innovaatioita korona-aikaan. Uutiseen on nähty vaivaa ja hankittu kuva jokaisesta haastateltavasta, mikä on tasapuolista. Juttu on kaupunkilehtien leipätyön ydintä.

Sarjan toisen palkinnon saivat Uuden Rovaniemen Anni Kavander ja Tiia Haapakangas jutullaan “Karttaan ilmestyi Laivaniemi”. Kolmanneksi sijoittui Helsingin Uutisten Jukka Hämäläinen jutullaan “Puhos ajautui pattitilanteeseen”.

Kaupunkilehtijuttukilpailun toisen sarjan tuomaroi Perhonjokilaakson päätoimittaja Sanni Aho.

Kaupunkilehtikilpailuun osallistui 28 lehteä ja 68 juttua. Parhaat kaupunkilehdet ja kaupunkilehtijutut palkittiin Uutismedian liiton Vuoden parhaat -virtuaaligaalassa marraskuun 12. päivä.

Vuoden kaupunkilehti -kilpailun palkintoperustelut

1. Epari: Erittäin toimiva ja lukemaan houkutteleva kokonaisuus, niin visuaalisesti kuin sisällöllisesti. Lehti ottaa kaikki lukijat huomioon tarjoamalla monipuolisia, paikallisia ja ajankohtaisia juttuja. Lehdestä välittyy myös vahva vuorovaikutus lukijoiden kanssa, ja nämä asiat yhdessä tekevät lehdestä mieleenpainuvan.

2. Itäväylä: Lehti tarjoaa mielenkiintoisia ja oivaltavia juttukokonaisuuksia, ja ottaa erinomaisesti huomioon etenkin nuoret. Paikallisuus tulee esille vahvasti. Lukijoita osallistetaan ja lukijoiden mielipiteille on annettu hyvin tilaa. Lehden kuvitus on tasokasta.

3. Uusi Lahti: Lehdessä nousee vahvasti esille paikallisuus ja ajankohtaisiin asioihin otetaan aktiivisesti kantaa. Lehti herättelee lukijaa ajattelemaan, mutta tekee sen lämpimällä otteella. Lehti on houkutteleva niin visuaalisesti kuin sisällöllisesti, ja lukijat on otettu huomioon erittäin hyvin.

Rakennetaanko sinunkin yrityksellesi menestystä? Ota yhteyttä myyntitiimiimme!

Rami Keskipasma

Rami Keskipasma

Myyntipäällikkö

Marjatta ”Maija” Laine

Marjatta ”Maija” Laine

Myyntipäällikkö

Tiina Wahlman

Tiina Wahlman

Myyntipäällikkö