Alueen suurin jakelu

Ilmestymisalue kattaa viikottain kahdeksan kuntaa

Itäväylä jaetaan ilmaisjakeluna talouksiin ja yrityksiin itäisellä Uudellamaalla kerran viikossa. Lehden ilmestymisalue kattaa Porvoon, Loviisan, Sipoon, Askolan, Pukkilan, Myrskylän, Lapinjärven ja Pornaisen.

Kotitalousjakelun alue vaihtelee ja osa alueesta on telinejakelun piirissä. Painetun lehden perusjakelu on viikottain noin 33 000 kappaletta. Kerran kuussa ilmestyvän suurjakelun numeron jakelulevikki on noin 41 000 kappaletta. Jakelualueella sijaitsevat “kesätaloudet” ovat mukana jakelussa kesä-elokuun ajan.

Suurjakelunumeroiden ilmestymispäivät vuonna 2024: 31.1., 28.2., 27.3., 24.4., 29.5., 26.6., 31.7., 28.8., 25.9., 30.10., 27.11. ja 18.12.

Eikö lehti tullut?

Jäitkö ilman Itäväylää?

Itäväylä ilmestyy kerran viikossa. Jakelupäivä on keskiviikko ja lehti tulee olla jaettuna jakelupiiristä riippuen viimeistään torstai-aamuna.

Huomioi, että Itäväylää ei välttämättä jaeta postilaatikoihin tai -luukkuihin, joissa teksti “Ei mainoksia” tai “Ei ilmaisjakelua.”

Jos postilaatikossasi ei ole em. tekstejä ja jäit ilman lehteä, ilmoita asiasta jakeluyhtiön palautelomakkeella tai jakeluyhtiön palvelunumeroon 029 001 0040 (torstai klo 09:00 – 16:00, maanantai ja perjantai klo 09:00 – 14:00) tai Itäväylän toimitukseen 019 52 17500.

Jos haluat Itäväylän mutta et mainoksia, laita postilaatikkoosi tai -luukkuusi heti nimen alle näkyvälle paikalle ja selvästi luettavaksi teksti “Vain ilmaislehdet, kiitos”

Jäitkö ilman Itäväylää?

Itäväylän telinejakelupisteet

Itäväylä on saatavilla myös mm. alla olevista jakelupisteistä. Lehdet toimitetaan jakelupisteisiin keskiviikkoisin. Jakelupisteen perässä lehtien toimitusaika.

S-MARKET KEVÄTKUMPU (klo 8-12)

TOKMANNI, TARMOLA (klo 8-12)

PORVOON MIRKOKULMA (klo 8-12)

SALE HUHTINEN (klo 8-12)

KAUPPAKESKUS LUNDI (klo 8-9)

R-KIOSKI, TORINKULMA (klo 8-9)

S-MARKET NÄSI (klo 8-9)

K-RAUTA, KUNINKAANPORTTI (klo 8-9)

K-SUPERMARKET TARMOLA (klo 8-12)

TAIDETEHDAS (klo 8-12)

GAMMELBACKAN PALVELUKESKUS (klo 8-9)

K-MARKET HAIKKO (klo 8-9)

TIRMO, LOSSIRANTA (YHTEISLAATIKKO)

ITÄVÄYLÄ TOIMITUS, RIHKAMATORI A (klo 8-9)

SEO MONNINKYLÄ (klo 13-16)

SALE ASKOLA (klo 13-16)

SALE MONNINKYLÄ (klo 12.30-14)

SALE PORNAINEN (klo 12.30-16)

SARINA KULMA, KIRKKOTIE 175 (klo 12.30-16)

SALE MYRSKYLÄ (klo 12.30-16)

MYRSKYTÄHTI (klo 12.30-16)

SALE PUKKILA (klo 12.30-16)

K-SUPERMARKET NIKKILÄ (klo 12.30-16)

S-MARKET NIKKILÄ (klo 12.30-16)

S-MARKET SÖDERKULLA (klo 7-8)

NESTE SIPOONLAHTI (klo 7-8)

K-SUPERMARKET LOVIISA (klo 14-16)

TOKMANNI (klo 14-16)

NESTE K ANKKURITUULI (klo 14-16)

ABC VANHAKYLÄ (klo 14-16)

K-MARKET KOSKENKYLÄ (klo 14-16)

SALE LILJENDAL (klo 12.30-16)

SALE LAPINJÄRVI (klo 12.30-16)

Jakeluyhtiö

Itäväylän jakelusta vastaa: Suomen Suoramainonta Oy